Isoskoulutus

Isoseksi noustaan nuoren seurakunnan sankoista riveistä. Tule mukaan seurakunnan toimintaan!

Isoseksi rippikouluun valitaan nuoria, joille nuoren seurakunnan toiminta on tuttua, ja joilla on halu oppia lisää yhteisestä uskostamme ja kolmiyhteisestä Jumalastamme. Parhaiten tämä nuoren kannalta toteutuu osallistumalla seurakunnan toimintaan. Kokoonnumme perjantaisin Launeen kirkolla Perjantai-olkkarin merkeissä klo 18-21. Perjantai-iltoihin osallistumalla saat tärkeitä sosiaalisia taitoja ja uusia kokemuksia erilaisista häppeningeistä, joita yhdessä teemme. Isoskoulutukseen kuuluu myös muutama ryhmäkokoontuminen syksyn aikana. Mukaan pääset olemalla yhteydessä työntekijään! On myös mukavaa syventää yhdessä Raamatun tuntemustamme ja harjoittaa monipuolista hartauselämää.

On ymmärrettävää, vaikket joka perjantai pääsisi paikalle. Isosvalintoja tehtäessä on kuitenkin  merkittävää, onko isoseksi hakeva nuori ollut seurakunnan toiminnassa mukana.  Tule siis mukaan, yhteydessä on voimaa!

LEIRIT

Leirit (syyskuussa, lokakuussa, tammikuussa ja toukokuussa) tarjoavat isosille tietoa ja taitoja, joita isosen tehtävässä tarvitaan.  Kaikenlaisen yhteisen tekemisen kautta opit leireillä monipuolisesti uutta aina leikkien vetämisestä raamiksen pitämiseen. Leirien olosuhteet ovat ripareiden kaltaiset, joten mikä olisi parempi paikka olla yhdessä valmistautumassa isosen tehtäviin? Leirien ajankohdat löydät kohdasta ”Nuoret”.

Tarjoamme isosiksi valituille kevään viimeisen leirin toukokuussa ilmaiseksi! Myös Jatkis on isosille ilmainen.

Isosvalinnat

Isoshaku tapahtuu joulu-tammikuussa, isosvalinnat tehdään tammikuun aikana.

Todistus

Isoskoulutuksen läpikäyneet ja isosena toimineet saavat pyydettäessä koulutuksesta todistuksen, jolla voi koulukohtaisesti saada hyväksi luettavia kursseja.